Tanssipidot 2012 Tampere

Tanssipidot 13.-17.6.2012 Tampere

Suomalaisvirolainen kulttuurin suurtapahtuma

Suomalaisvirolainen kansantanssi ja musiikkitapahtuma Tanssipidot järjestetään Tampereella 13.–17.6.2012. Tapahtumaan odotetaan 5000 tanssijaa, soittajaa ja laulajaa Suomesta, Virosta ja muista Euroopan maista. Virosta on Tanssipitoihin tähän mennessä ilmoittautunut jo 2500 henkeä. Suomessa ilmoittautuminen alkaa 15.1.2012 ja tavoitteena on saada samanmoinen joukko mukaan. 


Koko kesäinen festivaaliviikko on täynnä kansanmusiikin ja -tanssin tapahtumia anivarhaisesta aamusta yömyöhään. Päiväpidoissa tanssijat ja muusikot valloittavat Tampereen Keskustorin ohjelmalavan ja Iltapidoissa Tampere Areenan. Tampere Areenan pienessä ja suuressa salissa on osanottajille ja yleisölle tarjolla konsertteja, tanssitupia ja erilaisia musiikkiklubeja. Esiintymässä ovat kansantanssin ja -musiikin huippuryhmät. Lapsille ja nuorille on runsaasti omaa ohjelmaa ja aktiviteetteja. He pääsevät illanviettoihin ja diskoihin tai voivat halutessaan käydä sirkusesityksissä ja huvipuistossa. Myös lasten kansantanssiluokittelut järjestetään Tanssipitojen yhteydessä 13.–14.6. 

Festivaaliviikko huipentuu sunnuntaina 17.6.  Tampereen Ratinan stadionilla, jossa nähdään viidentuhannen suomalaisen ja virolaisen yhdessä esittämään ”Velisinfonia”. Raikkaan ja energisen teoksen teemoina ovat mm. veljeys, meri, rakastuminen ja intohimo. ”Velisinfonian” keskiössä on kahden nuoren miehen tarina, mutta mitäpä olisivat miehet ilman ihania naisia ja suomalaisuus ilman tangoa ja saunaa. Visuaaliset näyttämökuvat ja mukaansatempaava musiikki tukevat tarinaa ja luovat katsojilleen unohtumattoman, kollektiivisen elämyksen. 

Tanssipidot tulee olemaan yksi merkittävimmistä vuoden 2012 kulttuuritapahtumista. Sen käytännön järjestelyistä vastaa Pispalan Sottiisin tapahtumatoimisto Tampereelta.

VELISINFONIAN TEKIJÄT SUOMESTA JA VIROSTA

Ohjaus ja konsepti: Petri Kauppinen ja työryhmä

Koreografit: Petri Kauppinen, Heidi Palmu, Antti Savilampi, Kalev Järvela, Maie Orav, Mall Järvela, Maido Saar, Kadri Tiis, Kristiina Kapper, Rauno Zubko, Helen Reimand, Agne Kurrikoff Herman 

Musiikin sovitus ja sävellykset: Jari Komulainen ja Jaan Sommer

Lavastus ja visualisointi: Minna Kauhanen

Musiikin toteutus: Ammattimuusikoiden kokoonpano molemmista maista

Tanssijat: 5000 suomalaista ja virolaista eri-ikäistä kansantanssijaa


joomla template 1.6


YHTEYSTIEDOT

PISPALAN SOTTIISI
Käyntiosoite: Ratinan Rantatie 1, 33100 Tampere
Postiosoite: PL 69, 33101 Tampere
puh. 03 2122147, info(at)sottiisi.net
Sähköpostiosoitteeet: etunimi.sukunimi@sottiisi.net
Netti: http://www.sottiisi.net

JÄRJESTÄJÄT

SUOMEN NUORISOSEUROJEN LIITTO
JA TAMPEREEN KAUPUNKI