Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Tanssiralli V

15/06 klo 15:00 - 16:00

5€ - 12€
Kiikku
Tanssiralli V

Kansantanssikatselmus lasten ja nuorten ryhmille: Loiste, Mattien ja Maijojen Midit, Ralli, Mattien ja Maijojen Midit ja Kiikku.

 Pyynikkisali, Tampereen konservatorio. Liput 12 € / 8 € / 5 € tai Sottiisipassi. 

Loiste: "Muijat vaihtoon", eli karkelosta Kerenskiin, 2024.  Sikermä koostuu kahdesta kappaleesta, katrillista ja polkasta. Sikermän inspiraationa on toiminut ryhmän innostus perinteisiin kansantanhuihin ja haluun oppia katrillivuoroja ja varsinkin karkelo.

Ryhmän ohjauksesta, koreografioista ja ohjelmistosta vastaavat Hanna Siltala ja Anna-Riina Yli-Hukka.

Musiikki
1. NOOLI: Katrilli
2. Floating Sofa Quarter: Mäkelän Sulon Polkat

Mattien ja Maijojen Midit
Tänä keväänä ja viime syksyn aikana Midit on harjoitelleet vuorottelevaa tanssimista sekä tanssikaverin seuraamista ja omaa taidonnäytettä. Näin sai alkunsa ensin yksin Vuorottelu-polska, jonka ympärille rakennettiin kokonaisuus Vuorottelua.

Vuorottelua-kokonaisuuteen on myös otettu kolmanneksi tanssiksi polkka, joka on Hannu Nipulin käsialaa. 

Koreografiat
Polska: Jenna-Riikka Mäkinen
Masurkka: Marika Pöllänen
Polkka: Hannu Nipuli som. Marika Pöllänen ja Béla Gazdag

Musiikki
Polska: Hohka - Rautakatu
Masurkka: La sextet a Claques - La belle
Polkka: Pokkana polkkaa - Leikisti

Ralli: Superseiska (2024)
Superseiskan idea lähti ohjaajan halusta osallistaa tanssijoita teoksen tekemisessä ja tanssijoiden innostuksesta kokeilla jotain uutta. Tanssimateriaalia on tehty yhdessä omasta päästä, makusteltu eri variaatioita, kehitelty pelejä Rallin lempileikeistä ja harrastettu kuviojumppaa. Lopulta sen seittemän superia koreografin apuria pääsi valitsemaan parhaat palaset yhteen ja näin syntyi Superseiska. Seitsemän tanssijaa haastoi ryhmää miettimään, kuinka kaikki saadaan mukaan. Matkalla huomattiin jokaisen olevan tärkeä osa ryhmää omine vahvuuksineen. Rallissa jokainen on Lucky number seven!

Koreografia. Kaisa Alatalo & tanssijat

Musiikki
1. Kolme varista, trad.
2. Ullan masurkka, säv. Konsta Jylhä
3. Lättyvatti, trad.
4. #hyvämeno, (Riskun polkka ja Ellun polkka) trad. sov. Joonas Ojajärvi

Säestys ja sovitus Kamuna mukana -bändi: Anna Norrkniivilä, Heli Honkalampi, Jouni Alamikkelä ja Teemu Suorsa.

Mattien ja Maijojen Lilleroiset
Lilleroiset ovat keskittyneet syksyn ja kevään aikana karjalaiseen puolijuoksuun. Leikki on ollut suuressa osassa myös tanssitunneilla. Lilleroiset ovat panostaneet musiikin kuunteluun ja rytmiin tanssimiseen. Ryhmä on tanssinut yhdessä 1.5 vuotta, uusia on toki tullut matkalla joukkoon. Kokonaisuus on valmistunut tämän kevään aikana.

Koreografiat
Askedaskedaa: Béla Gazdag, Paras leikki: Tiina Mensonen som. Béla Gazdag, Ohvalalaree: Marika Pöllänen

Musiikki
Askedaskedaa: trad.
Paras leikki: trad. (Pispalan Sottiisi 2006)
Ohvalala ree ree: Mimmit

Kiikku: Tanssivat Agentit (2024)
Teoksen idea ja nimi tulee Kiikun tanssijoilta, jotka innostuivat syksyllä vakoojista, supersankareista ja salaisista tehtävistä. Talven aikana taitoaskelikoita, otteita ja kuvioita sekä toisen huomioimista ja yhdessä tanssimista on opeteltu erilaisten agenttitehtävien pohjalta. Teos kertoo agenteista, jotka ovat saaneet tärkeän tehtävän maailman pelastamiseksi. Matkallaan he seikkailevat tanhumaan kamaralla, kiperillä pelikentillä ja rohkeasti yläilmoissa. Tanhuagentit pitävät yhtä!

kor. Kaisa Alatalo. Teos sopii hyvin kuluvan vuoden "Omasta päästä" teemaan, sillä tanssit ovat uudelleen sommiteltu Kiikulle sopiviksi koreografioiden pohjalta, jotka Kaisa aikoinaan valmisti Kalenoiden yhteisohjelmiksi (2017).

Musiikit ovat myös kyseisestä Superseikkailu-kokonaisuudesta Joonas Ojajärven säveltämää tai sovittamaa.

Musiikin säestyksestä vastaa lasten vanhemmista koottu Kamuna mukana -bändi, joka on harjoitellut ahkerasti lasten tanssitunnin aikana. Ohj. Kaisa Alatalo, apuohjaaja Helka Raetsaari

1. Tetrisjenkka (Tampereen jenkka & Vassun jenkka)
säv. trad./ Joonas Ojajärvi
sov. Joonas Ojajärvi

2. Kaksi oikealle
trad.

3. Huippuvalssi (Kalvolan valssi & Rannan Santerin falssi)
säv. trad.
sov. Joonas Ojajärvi

Säestys ja sovitus Kamuna mukana -bändi: Anna Norrkniivilä, Heli Honkalampi, Jouni Alamikkelä ja Teemu Suorsa.

Tanssija. Kuva Aki Tulikari

Tiedot

Päivämäärä:
15/06
Aika:
15:00 - 16:00
Hinta:
5€ - 12€
Tapahtumaluokka:
Tapahtuma tagia:
Kotisivu:
https://sottiisi.fi/ohjelma/

Järjestäjä

Pispalan Sottiisi
Näytä Järjestäjä WWW-sivusto

Tapahtumapaikka

Pyynikkisali
F.E. Sillanpään katu 9
Tampere, 33230 Suomi
+ Google Map
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto