Essi Roisko
Author Archives: Essi Roisko

Tanssirallin vertaispalaute liikuttavan kannustavaa 

Lasten ja nuorten Tanssiralli -kansantanssikatselmus järjestettiin osana kansantanssifestivaali Pispalan Sottiisia 13.-15.6.2024. Suomen Nuorisoseurojen järjestämässä Pispalan Sottiisissa oli tänä vuonna mukana ennätykselliset 1100 osallistujaa, joista Tanssiralliin osallistui 28 ryhmää.  

Tanssirallin tarkoituksena on aktivoida kansantanssiryhmiä kehittämään harrastustoimintaansa. Lisäksi tavoitteena on tanssi- ja esiintymistaitojen kehittäminen arviointiraadin antaman palautteen pohjalta. Raadeissa olivat tänä vuonna tanssinopettajat Jukka Saari, Hanna Poikela ja Nelli Terävä sekä Timo Filip Salonen, Siina Toimela, Petri Hoppu ja Emma Kantelinen.

“Ihanan erilaiset essut” 

Tanssirallin raati kiitti erityisesti kaikkia tanssijoita, huoltajia ja yleisöä ihanasta, korvia huumaavasta kannustamisesta sekä toisten vilpittömästä kehumisesta: “Kiitos jokaiselle ohjaajalle, tanssinopettajalle ja huoltajalle, joka kannustaa lapsia ja nuoria näkemään muissa hyvää ja rohkaisevat ihailemaan, kehumaan, hurraamaan ja katsomaan muiden esityksiä.”

Esityskokonaisuuksissa oli myös huomioitu lasten ja nuorten toiveet, tarpeet ja unelmat ja esityksiä oli luotu yhdessä tanssijoiden kanssa. 

Esityksissä käsiteltiin ajankohtaisia teemoja 

Kansantanssin suosio on kasvanut, mikä näkyy sekä ryhmien määrän että niiden koon kasvuna. Useissa esityksissä käsiteltiin lasten ja nuorten omaa kokemusmaailmaa, yksinäisyyttä ja ystävyyttä sekä tanssikavereiden merkitystä. Mukana oli paljon poikkitaiteellisia kokonaisuuksia, jotka yllättivät laululla, lausunnalla ja jopa räpillä ollen silti kiinteästi ja raikkaasti kiinni kansantanssin viitekehyksessä. 

Jokainen ryhmä sai raadilta suullisen palautteen sekä vertaispalautetta toisilta osallistujilta. Näiden lisäksi raati laati yleispalautteen sekä myöhemmin ryhmille lähetettävän kirjallisen palautteen. Tanssiralliin osallistuvat ryhmät saivat halutessaan raadilta sarjanimeämisen rauta-, pronssi-, hopea- tai kultasarjaan. 

Sarjanimeämiset 

Kultahippusarja

Pyörre, Nuorisoseura Vilikas Oulusta: Rohkea ja reipas, monipuolinen kokonaisuus. 

10-vuotiaat ja nuoremmat 

PikkuOttoset II, Kaustisen Nuorisoseura: Varmaa tanssimista ryhmän ja parin kanssa. Kulta. 

Kipehnet, Siepakat: Vauhdikas ja innostunut ryhmä. Pronssi. 

Kierros, Nuorisoseura Rajan Nuoret: Vauhtia ja vaarallisia ohituksia huvipuistossa. Hopea. 

Tanhutatit, Lahden Tanhuujat: Leikin iloa ja rohkeaa esiintymistä. Hopea. 

Mattien ja Maijojen Lilleroiset, Matit ja Maijat: Pontevia askelikkoja ja leikillistä meininkiä. Pronssi. 

Kiikku, Nuorisoseura Vilikas: Lennokasta menoa pitkän kokonaisuuden muistaen. Rauta.

13-vuotiaat ja nuoremmat 

Motoran Ripakat, Nuorisoseura Motora: Rohkeaa ilmaisua ystävyydestä. Hopea.   

Kansulit, Siilinjärven kansantanssijat: Monipuolisen harjoittelun näkyminen esityskokonaisuudessa. Rauta. 

Pikku Ottoset I, Kaustisen Nuorisoseura: Yleisön mukaansatempaava riemukas esitys. Pronssi.  

Ropina, Oulunsalon Nuorisoseura: Hauska ja raikas teema kantoi läpi esityskokonaisuuden. Hopea.  

Pieksut, Siepakat: Ajankohtaisen teeman äärellä oleva voimakas ja valloittava ryhmä. Hopea. 

Nutukkaat, Siepakat: Kypsää polskataituruutta. Pronssi. 

Huipakat, Lahden tanhuujat: Keinuvaa taidokasta valssi ja rauhallista läsnäoloa. Pronssi. 

Harmonikan 11-13 -vuotiaat, Nuorisoseura Harmonikka: Ylpeästi kannettu oman alueen perinteitä nostava kokonaisuus. Pronssi. 

Tuiske, Nuorisoseura Karjalan Nuoret: Visuaalisesti vahva teos ja monitaidokas ryhmä. Hopea. 

Loiste, Oulaisten Nuorisoseura: Hymyn nostattava ja tasapainonen kokonaisuus. 

Mattien ja Maijojen Midit, Matit ja Maijat: Motivoituneen ja voimakkaan ryhmän vaivaton taidonnäyte. Kulta. 

Ralli, Nuorioseura Vilikas: Kypsän tanssitaidon omaava ryhmä, leikkiä unohtamatta. Kulta. 

16-vuotiaat ja nuoremmat 

JunioriOttoset I, Kaustisen Nuorisoseura: Rohkeaa kehonkäyttöä, massiivista soundia. Kulta. 

Šavissa, Aitomäen Nuorisoseura: Ainutlaatuista musiikin ja liikkeen yhdistämistä. Pronssi. 

Hippa, Nuorisoseura Vilikas: Paritanssivariaatioiden monipuolista käyttöä. Hopea. 

Siepat, Siepakat: Aitoa lämmintä läsnäoloa. Hopea. 

Säpinä, Lahden Tanhuujat: Laulun ja rytmiikan luontevaa yhdistämistä. Pronssi. 

Karkelo, Nuorisoseura Rajan Nuoret: Rohkeaa heittäytymistä ilmaisuun ja tarinankerrontaan. Hopea. 

Jutatokka, Jutarinki: Juurevaa ja vauhdikasta menoa sopivassa suhteessa. Pronssi. 

Kaiku, Nuorisoseura Rajan Nuoret: Ison ryhmän näyttävä kokonaisuus. Pronssi. 

Karkelo, Klaukkalan nuorisoseura: Rohkeaa läsnäoloa, kantavaa laulua. Pronssi. 

Kunniamaininnat 

  • Béla Gazdagin laatimien esityskokonaisuuksien laulullisuudesta.  
  • Šavissa- ryhmä – omasta sävellyksestä ja musisoinnista.
  • Susanna Kivinen ja Kierros-ryhmä – upeasta yhteistyöstä Huvipuisto-teeman ilmentämisessä.
  • Kaustisen Nuoriseura – musiikkitoiminnasta ja soiton yhteydestä tanssiin.  
  • Nuorisoseura Rajan Nuorten Karkelo-ryhmä – oman idean ja koreografian luomisesta ja kehittelemisestä.
  • Motoran Ripakat -omakohtaisuudesta ja kirjeiden karismaattisesta lausunnasta.
  • Pieksut – Katu-uskottavasti tanhukengät jalassa räppäämisestä.
  • Kansanmusiikkiyhtye Hehku – hyvästä työskentelystä tanssin ja tanssijoiden kanssa.
  • Huipakat, Hilma Ignatius – Laulun tulkinnasta.
  • Kansulit – Esimerkillisestä sivulajien harjoittelusta. 

Lisätiedot

Teija Nikkari, tanssin palvelutuottaja
teija.nikkari@nuorisoseurat.fi
puh. 044 744 3939

Neljä ansioitunutta kansantanssijaa nimetty kansantanssimestareiksi 

Suomen Nuorisoseurojen kansantanssikiltaan on nimetty uusia jäseniä. Kansantanssimestareiksi kutsutut kiltalaiset ovat ansioituneita ja pitkään alalla toimineita henkilöitä, jotka ovat työllään edistäneet kansanperinteen säilyttämistä ja uusiutumista. Uusia kansantanssimestareita nimetään kahden vuoden välein Pispalan Sottiisin kansantanssifestivaalin yhteydessä. 

Béla Gazdag, Hollola 
Béla Gazdag on unkarilainen kansantanssinopettaja ja koreografi, joka on rikastuttanut suomalaista kansantanssikenttää uniikilla tavalla. Hän on omistautunut säilyttämään ja levittämään perinteistä unkarilaista kansantanssia sekä opettanut tanssia eri puolilla maailmaa. 

Ilkka Köngäs, Rovaniemi 
Ilkka Köngäs on ollut keskeisessä roolissa kansantanssinopettajien ammattikoulutuksen kehittämisessä ja kerännyt lukuisia palkintoja niin kotimaassa kuin ulkomailla. Ilkka on toiminut Tervolan Nuorisoseuran Tanhuajien ja Siepakoiden taiteellisena johtajana, Lapin läänin kansantanssiyhtye Rimpparemmin toiminnanjohtajana ja monissa muissa keskeisissä tehtävissä. Hänelle on myönnetty Pro Arte Lapponiae -mitali ansiokkaasta toiminnasta Lapin läänin taiteen ja kulttuurin hyväksi. 

Tuija-Liisa Leino, Lemi 
Tuija-Liisa Leino on tehnyt pitkän uran kansantanssin parissa. Hän on toiminut ohjaajana ja järjestäjänä useissa nuorisoseurojen tapahtumissa ja on tunnettu vuosikymmenten kokemuksestaan alalla. Hänen työtään arvostetaan laajalti kansantanssipiireissä Suomessa. 

Kirsti Valli, Ilmajoki 
Kirsti ”Kipa” Valli on Ilmajoen Nuorisoseuran aktiivinen jäsen, joka on omistanut tanssille koko elämänsä. Hän on toiminut nuorten ja aikuisten ohjaajana kansantanssikerhoissa kotikunnassaan Ilmajoella ja Etelä-Pohjanmaalla. Kipan koreografiat ja laaja esiintymiskokemus ulottuvat ympäri Suomen ja Euroopan. Hän on myös aktiivinen kouluttaja ja kansallispukujen puolestapuhuja. 

Uudet kansantanssimestarit Tuija-Liisa Leino, Kirsti Valli, Ilkka Könkään puolesta palkinnon vastaanottanut Mikko Köngäs sekä Béla Gazdag. Kuva Ville Kurki.

Kansantanssimestariksi valittavan tulee täyttää useita seuraavista kriteereistä: vähintään 60 vuoden ikä, pitkäaikainen kansantanssiharrastus, ohjaajana toimiminen, suurten esitysten vetäminen, järjestöllisen toiminnan edistäminen, koreografioiden tuottaminen, työ lasten ja nuorten kanssa, kansainvälinen osallistuminen, tuomarina toimiminen, kansanperinteen säilyttäminen, pukukulttuurin edistäminen, oman osaamisen kehittäminen, aktiivinen tapahtumiin osallistuminen sekä monipuolinen taito kansantanssissa ja -musiikissa, luovuus, karismaattisuus ja innostavuus. 

Nuorisoseurojen kansantanssikilta on perustettu vuonna 2012. Kiltaan on aiemmin nimetty Sirkka Viitanen, Rauni Riikonen, Liisa Villanen, Eila Ala-Kiuttu, Pentti Kainulainen, Rainer Maunula, Leena Aspegren, Laura Hakojärvi, Mirja Hynynen, Pirjo Nuortila, Ilpo Salonen, Lea Virta, Marja Viitanen, Anja Mikkola, Jussi Malinen, Väinö Kreko, Antti Savilampi, Ulla Laine, Tauno Häkkinen, Aimo Hentinen ja Hannu Nipuli. 

Lisätiedot

Jukka Heinämäki, johtaja, tanssin tapahtumat
jukka.heinamaki@nuorisoseurat.fi
puh. 050 526 8957

Pispalan Sottiisin vuoden 2024 kansantanssiyhtye on Vinhakat Nuorisoseura Motorasta 

Pispalan Sottiisin vuoden 2024 kansantanssiyhtyeeksi on valittu Nuorisoseura Motoran Vinhakat Joensuusta. Valinta tehtiin festivaalin taiteellisen johtaja Petri Kauppisen esityksestä. Tunnustuksen luovutti Folklandia-risteilyllä järjestetyssä Eläköön Folk! -gaalassa 12.1.2024 Suomen Nuorisoseurojen puheenjohtaja Elina Weckström ja pääsihteeri Annina Laaksonen.  

Nuorisoseura Motoran Vinhakat harjoittelee tavoitteellisesti ja sen 18–21-vuotiailla tanssijoilla on jo runsaasti tanssivuosia takanaan. Ryhmä tuottaa uusia tanssiproduktioita uudistaen ja kehittäen kansantanssia ja toiminnassa keskitytään kansantanssin syventäviin opintoihin, ilmaisutaidon kehittämiseen ja monipuolisen ohjelmiston rakentamiseen. Motora järjestää kansantanssin opetusta Joensuussa ja sen toiminnassa on mukana noin 180 lasta, nuorta ja aikuista.  

Ryhmä esiintyy seuran omien tilaisuuksien lisäksi aktiivisesti valtakunnallisissa kansantanssitapahtumissa ja ulkomaalaisille folklorefestivaaleilla. Vinhakat nimettiin vuonna 2022 nuorisoseurojen valtakunnallisessa kansantanssikatselmuksessa Tanssimyllyssä omassa ikäluokassaan mestaruussarjaan.

Ryhmän musiikista vastaa Rälläkkä, jonka musiikissa soivat vaihtelevasti harmonikka, kitara, mandoliini, basso, viulu ja perkussiot. Uusimpana teoksena Motoran tanssi- ja musiikkiryhmät ovat tuottaneet kansanomaisen vuodenkierron perinteisiin keskittyvän kolmiosaisen Ajastaika-teoksen, jonka koreografina on toiminut ryhmien tanssinopettaja Eveliina Pilke

Pispalan Sottiisin vuoden kansantanssiyhtye on nimetty vuodesta 1990 saakka aina kahden vuoden välein ja se on yksi merkittävimmistä tunnustuspalkinnoista, jonka suomalainen kansantanssiryhmä voi saada. Valittu ryhmä kutsutaan kansantanssifestivaali Pispalan Sottiisin 2024 kansantanssin kotimaiseksi pääesiintyjäksi ja sille luovutetaan 3500 euron stipendi.  

Lisätietoja:  

Jukka Heinämäki, Suomen Nuorisoseurat, toimialajohtaja, tanssi ja tapahtumat 
puh. 050 526 8957, jukka.heinamaki@nuorisoseurat.fi 

Vuoden tanssiteko 2023 on Käärmeenpääntallaajat -näyttämöteos 

Suomen Nuorisoseurojen myöntämä Vuoden tanssiteko -tunnustus myönnettiin Folklandia-risteilyllä järjestetyssä Eläköön Folk! -gaalassa 12.1.2024 Käärmeenpääntallaajat näyttämöteokselle. Valinta tehtiin mestarikansantanssija Antti Savilammen esityksestä ja hän myös luovutti tunnustuksen. 

Käärmeenpääntallaajat on Tanssiteatteri Tsuumin, Folk Extremen, Espoon kaupunginteatterin ja Tampereen Työväen Teatterin yhteistuotanto. Esitysdramaturgiasta ja ohjauksesta on vastannut Marjo Kuusela, musiikista Anne-Mari Kivimäki ja koreografioista Reetta-Kaisa Iles, Marjo Kuusela ja työryhmä. Tuotannossa oli mukana myös kaksi ilmaisutaidon lukiota, Tampereen Yhteiskoulun lukio (TYK) ja Kallion ilmaisutaidon lukio. Musiikista vastasivat Suistamon Sähkö ja Palomylly.  

Tampereen Yhteiskoulun lukio tuotti prosessissa opettajiensa Jyri Siimeksen, Leena Tanhuan ja Lotta Kaarlan johdolla teoksen Käärmeenpääntallaajat II – Jos maailma ei lopukaan -näytelmän, joka esitettiin keväällä 2023 Tampereella 55 opiskelijan voimin. 

Eteläpohjalaisen parisataa vuotta sitten toimineen vasulaisten uskonlahkon sisuksiin sukeltava Käärmeenpääntallaajat on hurmoksellinen spektaakkeli, jossa uskonnolliset kokemukset heräävät musiikin ja tanssin voimasta henkiin. Ammattilaisia ja alan opiskelijoita yhdistävä teos luo myönteistä julkikuvaa kansantanssille ja-musiikille uuden yleisön keskuudessa.  

Vuoden tanssiteko -palkinnon voi saada henkilö, yhteisö tai tapahtuma, joka on tehnyt vuoden aikana jotakin merkittävää kansantanssin tunnettavuuden kannalta ja / tai edistänyt toiminnallaan kansantanssin leviämistä. Tanssiteko voi olla rohkea avaus, joka on aiheuttanut keskustelua. Se voi olla ennakkoluuloton, uusi toiminnan muoto tai se voi olla asia, joka on saanut ihmiset tanssimaan.  Palkinto jaettiin nyt yhdennentoista kerran.

Lisätietoja:  

Jukka Heinämäki, Suomen Nuorisoseurat, toimialajohtaja, tanssi ja tapahtumat 
puh. 050 526 8957, jukka.heinamaki@nuorisoseurat.fi 

Haemme tuottajaa Pispalan Sottiisin tapahtumatiimiin Tampereelle

Pispalan Sottiisin tapahtumatoimisto on osa Suomen Nuorisoseurat ry:tä, joka on Suomen vanhin nuorisoalan järjestö. Olemme erikoistuneet kulttuuriseen nuorisotyöhön. Pispalan Sottiisin tapahtumatiimi tuottaa vuosittain Folklandia – festivaaliristeilyn tammikuussa, Pispalan Sottiisin kansainvälisen kansantanssifestivaalin parillisten vuosien kesällä sekä Tanssimania – uuden kansantanssin konsertti- ja koulutustapahtuman parittomina vuosina syyskuussa Tampereelle. Tapahtumatiimi on myös mukana toteuttamassa lasten ja nuorten kansantanssitapahtumaa Kalenoita Lappeenrantaan parittomien vuosien kesäkuussa. Lisäksi tapahtumatoimisto kehittää ja osallistuu nuorisoseurojen tapahtumatoimintaan yhdessä muiden organisaation tapahtumien tekijöiden kanssa.

Etsimme tuottajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Olet monipuolinen tapahtumatuotannon osaaja, jonka vahvuus on yleisö-ja osallistujalähtöisessä festivaalitapahtumatuotannossa. Toimit luontevasti niin harrastajien kuin ammattitaiteilijoiden kanssa. Osaat pitää useamman samanaikaisen prosessin langat käsissäsi sekä pelaat hyvin yhteen muun tuotantotiimin kanssa. Tunnet kansantanssi- ja/tai kansanmusiikkikentän. Hallitset digitaalisten tuotantojärjestelmien käytön sekä sosiaalisen median hyödyntämisen tapahtumien tuotannossa.

Tukenasi on kokenut ja pitkään yhdessä työskennellyt tapahtumatiimi sekä joukko kollegoita, joiden työhön tapahtumatuotannolliset tehtävät kuuluvat. Tapahtumaviestinnän ja -markkinoinnin tukena ovat viestinnän ammattilaiset.

Tässä tehtävässä odotamme sinulta  

  • Kokemusta yleisötapahtumien, mieluiten festivaalien tuotantoprosesseista vähintään 1–2 vuoden ajalta 
  • Osaamista digitaalisista kanavista, erityisesti sosiaalisesta mediasta
  • Innokasta ja ihmislähtöistä otetta sekä loistavia yhteistyötaitoja  
  • Tehtävään soveltuvaa korkeakoulutusta  
  • Kiinnostusta kansanperinnealaa kohtaan, varsinkin kansantanssia ja/tai kansanmusiikkia  
  • Erinomaista suomen kielen taitoa, sujuva ruotsin ja/tai englannin kielen taito on plussaa
  • Katsomme eduksi järjestökentän tuntemusta joko vapaaehtois- tai työpohjalta

Tarjoamme sinulle   

  • Mielenkiintoisen tehtävän tuottajana, jonka pääasiallinen tehtävä on ohjelmatuotanto yhteistyössä vapaaehtoisten ja muiden sidosryhmien kanssa.
  • Mielekkään ja monipuolisen työn Suomen vanhimmassa nuorisotyön järjestössä ja kulttuurisen nuorisotyön ytimessä.
  • Viihtyisät toimitilat Kulttuuritalo Laikussa Tampereella ja mahdollisuuden tehdä myös säännöllisesti etätöitä.   
  • Vakituisen ja kokoaikaisen työn sekä hyvät henkilöstöedut, kuten liikunta- ja kulttuuriedut.
  • Mukavan ja yhteisöllisen työyhteisön, jossa onnistumme toinen toistamme tsempaten.


Hae tehtävää 13.8.2023 mennessä osoitteessa rekry@nuorisoseurat.fi. Palkka asettuu 2 500–2900 euroon koulutustaustasta ja työkokemuksesta riippuen. Liitäthän mukaan CV:n ja korkeintaan yhden A4:n mittaisen hakemuksen. Haastattelut pidetään Tampereella Kulttuuritalo Laikussa torstaina 17.8. Valittavan henkilön toivotaan aloittavan työnsä viimeistään 1.9.2023.

Lisätietoja tehtävästä antavat tanssin ja tapahtumien toimialajohtaja Jukka Heinämäki keskiviikkona 9.8. klo 13-15 ja pääsihteeri Annina Laaksonen perjantaina 11.8. klo 11-12, puh. 040 726 7450.