Jussi Kaijankangas
Author Archives: Jussi Kaijankangas

Kohti SottiisiMovesia

Kohti SottiisiMovesia

Torstaina 1.10.2020 järjestettiin SottiisiMoves 2020 -tapahtuman info-webinaari. Tilaisuus oli suunnattu tapahtuman osallistujaryhmien yhteyshenkilöille ja esiintyjille.

Tilaisuudessa kerrattiin SottiisiMoves ohjelmasisältöjä ja järjestelyjä. Hetkessä julkistettiin myös SottiisiMoveAppi josta löytyvät tapahtuman ohjelmasisällöt, esiintyjät ja muuta tarpeellista tietoa.

Lisäksi tilaisuudessa kerrottiin SottiisiMovesiin laaditun osallistujien, esiintyjien, vapaaehtoisten ja yleisön terveyteen ja turvallisuuteen liittyvä suunnitelma.

Elssa opettaja koko sydämellään

Kyllikki, Folklandia

Elssa Antikainen on kansantanssija, koreografi ja opettaja koko sydämellään, ja hän kiittää äitiään huikeaan tanssimaailmaan johdattamisesta. Jo 2-vuotiaasta ryhmän mukana Elssa pääsi mukaan tapahtumiin ja tämän jälkeen kansantanssi on vienyt mennessään.

Aikuisiällä hienoja ja koskettavia kokemuksia on karttunut siinä määrin, ettei yhtä hienoa muistoa tai kohtaamista pysty nimeämään. Elssa toteaa, että suomalainen kansantanssi kuuluu kaikille ja on hienoa, että jokainen pääsee tanssimaan sellaisena kuin on.

 Elssa on iloinen, kun pystyy itse antamaan tanssin parissa oleville nuorille vaikuttavia elämyksiä.

Tule sinäkin kokemaan ja nauttimaan huikeista hetkistä SottiisiMovesin parissa 16.-18.10.2020 Tampereella.

Yhteismajoittuminen SottiisiMovesissa on nyt mahdollista torstaista saakka!

Kasvaneen kysynnän vuoksi tarjoamme mahdollisuutta majoittua SottiisiMovesiin torstaista 15.10. alkaen.  Näin heräät mahdollisimman virkeänä tapahtuman aloitukseen perjantaina 16.10.2020. Eikä kiire pääse vaivaamaan ensimmäisiin esityksiin valmistautuessa. Olet sitten pitkän matkan takaa saapuva, tai naapurista tuleva festarifani.

Yhteismajoittumisen hinta torstaista sunnuntaihin on 50 €/ henkilö.
Hinta on voimassa kaikille osallistumismaksun maksaneille osallistujille ja majoituksen hintaan sisältyy aamupala. 

Lisätiedot majoituksista ja osallistumismaksun eduista löydät osoitteesta:
https://sottiisi.fi/osallistujaksi/osallistumismaksut/

SottiisiMoves on loistava paikka nähdä koko tanssinkirjo

Tanssija ja tanssinopettaja Siiri Suoniemi odottaa innolla SottiisiMovesia yhdessä opettamiensa ryhmäläistensä kanssa. Hän on kokenut Sottiisin kävijä jo 2000-luvun alusta lähtien. Siirin ryhmistä Klaukkalan Nuorisoseuran kansantanssiryhmä Kuohu osallistuu Sottiisiin ja Kipinä Kerkkoon Nuorisoseuroista Movesin katselmuksiin.

Siiri näkee Sottiisin ja Movesin yhdistymisen loistavana yhteistapahtumana, jossa parhaimmillaan tiiviissä yhteiselossa alan ihmiset pääsevät verkostoitumaan yli laidan, tanssilajista riippumatta. Hän kannustaa nuoria ja nuorten ohjaajia käymään ristiin katsomassa toistensa esityksiä, joista voi laajentaa omaa tanssillista kuvaa. 

Siiri on myös yksi Pispala Sottiisin paritanssilähettiläistä ja on ollut opettamassa Saa Tanssia! -pajoissa viime syksystä alkaen. Hän odottaa suurella mielenkiinnolla varsinkin Saa Tanssia! -teosta, jossa tulee viimein kokonaisuudessa näkyväksi pajojen hedelmät.

Nyt on aika ilmoittautua mukaan Tanssiralliin!

Suomen Nuorisoseurat järjestää, joka toinen vuosi valtakunnallisen kansantanssikatselmuksen lasten ja nuorten kansantanssiryhmille. Tänä vuonna Tanssiralli toteutetaan osana SottiisiMoves-tapahtumaa 11.–14.6.2020 Tampereella. 

Tanssirallissa ryhmät pääsevät näyttämään parasta osaamistaan, kokemaan iloisia yhteisiä hetkiä muiden esiintyjien ja yleisön kanssa sekä kehittämään omaa toimintaansa ammattilaisraadin tuella. Tänä vuonna on myös erinomainen tilaisuus päästä maistelemaan Moves-katselmuksen tunnelmia, kun näytökset ovat lähellä toisiaan. Ilmoittautuminen Tanssiralliin tapahtuu 17.-29.2.2020

Arvioinnista vastaa asiantunteva raati, johon kuulu kaksi tanssin ja yksi musiikin ammattilainen sekä sihteeri. Arviointityö pohjautuu Tanssirallin sääntöihin ja arviointikriteereihin sekä ryhmien itse asettamiin tavoitteisiin. Osallistumiseen liittyvät säännöt ja arviointikriteerit löytyvät Tanssirallin sivulta. 

Katselmusnäytökset sijoittuvat torstai-, perjantai- ja lauantaipäiville. Tanssiralli huipentuu kaikille yhteiseen PriimaTiimaan sunnuntaina. PriimaTiimassa kuullaan paitsi sarjanimeämiset ja kunniamaininnat, päästään myös tanssimaan ja toimimaan yhdessä kaikkien Tanssirallin osallistujien kanssa! 

Kansantanssiryhmä Kimara Tanssirallissa 2016. Kuva Petri Kivinen

Katselmuksen osallistumismaksu sisältyy SottiisiMovesin osallistumismaksuun. Erillistä katselmusmaksua ei ole. SottiisiMovesin osallistumismaksut löytyvät SottiisiMovesin sivulta.  

Nyt on hyvä hetki aloittaa ryhmän matka kohti Tanssirallia! Ilmoittaudu mukaan ja aloita valmistautuminen treenisalissa. Tanssiralli on hieno mahdollisuus oppia uutta oman ryhmän kanssa ja saada iloa ja oivalluksia toisten esityksistä!  

Lue lisää Tanssirallista:
www.nuorisoseurat.fi/tanssiralli
www.sottiisimoves2020.fi

 tai kysy Riialta
riia.niemela@nuorisoseurat.fi
044 7443939 

Tampereen kaupunki hakee nuoria SottiisiMoves 2020 tuotantoryhmään

Tampereen kaupunki hakee nuoria SottiisiMovesin (www.sottiisi.fi) nuorten tuotantoryhmään. Ryhmässä pääsee mukaan tuottamaan kesän 2020 suurimman tanssitapahtuman oheisohjelmaa.
Haussa on pirkanmaalaisia 13-20-vuotiaita, jotka ovat kiinnostuneet monipuolisesti kulttuuritapahtumista ja niiden tuottamisesta, sekä valmis olemaan mukana tuotannossa, jonka päämääränä on SottiisiMoves -tanssitapahtuma kesäkuussa 2020

Osallistumisesta saa kokemusta tapahtumatuotannon perusteista ja eri vaiheista käytännön kautta. Projekti antaa mahdollisuuden päästä suunnittelemaan, mitä oheisohjelmaa SottiisiMoves osallistujilleen tarjoaa.

Ryhmä tarjoaa näköalapaikan, miten suurtapahtumatuotantoa SottiisiMovesin osalta tehdään. Työskentelystä annetaan osallistumistodistus. Tuotantoryhmässä mukana olo mahdollistaa myös kurssisuorituksen/hyväksiluvun opiskelupaikasta riippuen. Hyväksiluku on sovittava oppilaitoksen kanssa erikseen.

https://palvelut2.tampere.fi/e3/lomakkeet/19542/lomake.html

SottisiMoves 2020 -logo

Mukaan pääsee ilmoittautumalla oheisen linkin kautta 12.11. mennessä.

Ryhmä kokoontuu 13.11. alkaen pääsääntöisesti keskiviikkoisin klo 17.30-19.30 Monitoimitalo 13:ssa Tampereella.

Lisätiedot:
Laura Sirén
laura.siren@tampere.fi
040 800 4488

Folklandia: Pääaulaan esiintymään!

Kansanmusiikin ja kansantanssin yleisteema vuonna 2018 on ”Kaikilla mausteilla – kansanmusiikin ja kansantanssin elävät perinteet”. Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen nimeämän teemavuoden tavoitteena on nostaa pienet paikallisperinteet ja perinteentaitajat valokeilaan ja osoittaa, että perinne on ihmisten tekemää ja se elää ajassa.

Vuoden teeman mukaisesti laivan pääaula on nyt vallattu "Elävän perinnön –teemalavaksi", johon halukkaat ryhmät voivat varata itselleen esiintymisaikaa 25 minuutin jaksoissa. Esiintymislava on täysin akustinen, ja antaakin mahdollisuuden mitä moninaisimmille elävän perinnön muodoille.

Esiintymisajat tulevat haettavaksi nettilomakkeella, jolla voit varata itsellesi parhaiten sopivan ajan. Esitykset voivat olla niin musiikkia, tanssia tai vaikkapa oman kansallispuvun esittelyä. Olkoon lava vapaa ”kaikille mausteille!”. Hakuaika sulkeutuu sunnuntaihin 19.11. mennessä. Joten toimi nopeasti!

Voit käydä tutustumassa Folklandian aulaan tästä.

Tanssijaksi videolle 8.10.2017 ?

Tulisitko mukaan tanssimaan vuosiohjelmia 2018 videolle?

Suomen Nuorisoseurat tuottavat joka vuosi kansantanssin harrastajille tanssimateriaalia ryhmien käyttöön. Tulevaa kesänä tanssitaan Pispalan Sottiisia, jonka tansseja olisimme nyt purkittamassa ryhmille.

Kaipaamme innokkaita tanssijoita joilla on kansantanssin perusteet hallussa. Tarkoituksena on kuvata lasten leikkiohjelmaa, lasten ja kouluikäisten ohjelmaa, eli pieni leikkimielisyys on plussaa.

Kuvauspäivä on sunnuntai 8.10. klo 10.00-16.00, Monitoimitalo 13 Wivi Lönn –salissa. Opettajina toimivat itse koreografit eli Petri Hoppu ja Jutta Wrangén. Päivä aloitetaan helpoimmasta jatkuen vaativimpiin. Kurssi on maksuton, ja kahvitarjoilua taukojen lomassa.
Tarvitsemme kuvauksiin yhteensä 12 tanssijaa. Vaatetuksena olisi musta ja valkoinen yläosa. Varautuen mieluiten molempiin tanssillisiin rooleihin.

Videot tullaan julkaisemaan pian kuvausten jälkeen osoitteessa: www.tanssinriemu.fi
Ilmoittaudu mukaan osoitteeseen: jussi.kaijankangas@nuorisoseurat.fi

Esiintyjäilmoittautuminen Folklandialle päättyy pian!

Kiharakolmio Folklandialla 2017, Kuvaaja Petri Kivinen

Oletko jo varannut hyttipaikat, mutta et ole vielä ilmoittanut esiintymishalukkuudestasi Folklandialla 2018?

Folklandia mahdollistaa esiintymisen niille kaikille esiintyjille tai esiintyjäryhmille, joilla on vahvistettu hyttivaraus, ja jotka ovat ilmoittaneet esiintymishalukkuudestaan ennen 31.8.2017 esiintyjätietolomakkeella. Kaikille lomakkeen lähettäneille, joilla on hyttipaikat varattuna, lähetetään syyskuussa vahvistusviesti. Esiintyjille lähetään ohjelmakartan luonnos loka-marraskuun vaihteessa. 

Esiintyjäilmoittautumisen voit tehdä klikkaamalla alla olevaa painiketta ja täyttämällä lomake.

Tikki Folklandialla 2017, Kuvaaja Petri Kivinen

Voit myös lähettää meille myös esiintyjätarjouksesi!

Mikäli olette kiinnostuneet esiintymisestä, mutta teillä ei ole hyttivarausta, voitte kertoa kiinnostuksestanne laittamalla sähköpostia tai soittamalla:
info@sottiisi.net
tai  p. 050 3434 688 / Jussi

 
Muista liittää ehdotukseesi:

  • Linkki musiikkinäytteeseen tai videonäytteeseen
  • Esiintymisen ehdot
  • Muut mahdolliset lisätoiveet tai -tiedot

 Kaikki tarjokkaat käydään läpi, ja olemme yhteydessä heihin, josta olemme kiinnostuneita.

Tuhannen taalan paikka vaikuttaa Tanssimanian sisältöön!

Tanssimania on uuden kansantanssin tapahtuma, joka kerää yhteen alan tämän hetken mielenkiintoisimmat ja mieleenpainuvimmat ilmiöt. Nyt haemme uusia ideoita ja uusia virtauksia tulevaan tapahtumaamme. Ehdota rohkeasti omia visioitasi!

Nyt on tuhannen taalan paikka vaikuttaa Tanssimanian koulutussisältöön!

Mikä kurssi ehdottomasti Tanssimaniaan?
Millaista koulutusta kaipaat?
Mikä olisi unelmakurssisi?
Kenet haluaisit kouluttajaksi?
Kenet ryhmäsi haluaisi sparraajaksi?
Tanssia, musiikkia, laulua?
Ideoi ja kerro! Laita viestiä Päiville (paivi.hoppu@nuorisoseurat.fi).

Esiintymään Tanssimaniaa!

Tapahtuma pohjautuu pitkälti suomalaiseen kansantanssiin,musiikkin ja perinteeseen sekä siitä ammenettuihin teoksiin. Myöskään rajoja rikkovat ja sekä folkin lähetteviltä tulevat teokset ovat tapahtumaa kinnostavia esityksiä.

Onko sinulla Tanssimaniaan soveltuva teos, jonka haluaisit saada mukaan tapahtumaan. Ota rohkeasti yhteyttä kulttuurituottaja Jussi Kaijankankaaseen: jussi.kaijankangas@nuorisoseurat.fi

Voit laittaa ehdotukseen mukaan:

  • musiikki- tai videonäyte
  • esiintymisen ehdot
  • muut mahdolliset toiveet​