Tanssija ja tanssinopettaja Siiri Suoniemi odottaa innolla SottiisiMovesia yhdessä opettamiensa ryhmäläistensä kanssa. Hän on kokenut Sottiisin kävijä jo 2000-luvun alusta lähtien. Siirin ryhmistä Klaukkalan Nuorisoseuran kansantanssiryhmä Kuohu osallistuu Sottiisiin ja Kipinä Kerkkoon Nuorisoseuroista Movesin katselmuksiin.
Siiri näkee Sottiisin ja Movesin yhdistymisen loistavana yhteistapahtumana, jossa parhaimmillaan tiiviissä yhteiselossa alan ihmiset pääsevät verkostoitumaan yli laidan, tanssilajista riippumatta. Hän kannustaa nuoria ja nuorten ohjaajia käymään ristiin katsomassa toistensa esityksiä, joista voi laajentaa omaa tanssillista kuvaa.
Siiri on myös yksi Pispala Sottiisin paritanssilähettiläistä ja on ollut opettamassa Saa Tanssia! -pajoissa viime syksystä alkaen. Hän odottaa suurella mielenkiinnolla varsinkin Saa Tanssia! -teosta, jossa tulee viimein kokonaisuudessa näkyväksi pajojen hedelmät.